keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Plans for March

Eilen mulla alkoi kuukauden mittainen yksinelo kotona, kun eräs lähti Australiaan sukuloimaan. Sen lisäksi, että tunnen valtavaa kateutta ja ikäväkin iski jo, olen innoissani alkavasta maaliskuusta.Yleensä juuri näihin aikoihin "herään eloon", kun päivät pitenee ja pakkasetkin hiukan hellittävät.. Saan hurjasti lisäenergiaa valosta ja alan suunnata katsettani taas tulevaisuuteen. Siksipä mulla onkin paljon suunnitelmia ja tavoitteita seuraavalle viidelle viikolle.

Ykkössijaa tässä listassa pitää tietysti pääsykoekirjavuori, jonka tuhoamiseen aion keskittyä vähintään sataprosenttisesti. Valitsin perinteisen valmennuskurssin sijaan verkkokurssin, jota voin suorittaa omaan tahtiini. Tavoitteenani onkin saada kaikki kirjat koluttua läpi maaliskuun loppuun mennessä, mikä onnistuu kyllä jos niin tahdon.




Toiseksi aion keskittyä treenaamiseen. Viime aikoina olen laiminlyönyt liikkumista aivan liikaa, eikä yksi kerta viikossa riitä pääsemään kesäkuntoon. Urheilukertoja on siis lisättävä ja se tapahtuu nyt. Crosstraineria, ryhmäliikuntatunteja ja lenkkeilyä. Tarkan liikuntasuunnitelman avulla ja päättäväisyydellä se onnistuu. Ja kun on päässyt vauhtiin, hommasta tulee toivottavasti osa päivittäistä elämää.





Liikuntaan ja hyvään oloon liittyy tietysti ruokavalio. Syön jo suhteellisen terveellisesti ja tiedän mitä tarvitsen, jotta kroppani voi hyvin. Viljan olen osittain korvannut gluteenittomilla tuotteilla vatsani takia ja lihaa syön todella vähän muista syistä. Liian usein unohdankin sisällyttää proteiinia salaattipainoitteiseen ruokavaliooni. Raejuustoa syön paljon, mutta kasviperäisiä proteiininlähteitä, kuten papuja, herneitä ja pinaattia en osaa hyödyntää juuri ollenkaan. Aion siis etsiä hyviä kasvisruokareseptejä ja testailla niitä kotona, nyt kun ei tarvitse huolehtia yhden urheilijanuorukaisen lihansaannista.




Töiden, lukemisen ja urheilun lomassa on tietysti ehdittävä myös rentoutua. Tämän aion tehdä muutamallakin eri tavalla, kuten ystävien seurasta nauttimalla ja itseäni hemmottelemalla. Maaliskuussa on tiedossa parit tuparit, joita tietysti odotan innolla. Hetkeen en ole päässyt laittautumaan pitkän kaavan mukaan, enkä nauttimaan alkoholia hyvässä seurassa. Syömiset ja juomiset aion kuitenkin pitää kohtuuden rajoissa, jottei koko kuntoprojekti kaatuisi yhden illan takia. Ihanaa päästä tuulettumaan pitkästä aikaa!





Ja nyt kun mulla on tilaisuus arki-iltoina viettää laatuaikaa itsekseni, saattaa pari kasvonaamiota ja leffahetkeä olla paikallaan. Olen myös uskaltanut hiukan uneksia kylpyammeemme käyttöönotosta, se ku on iät ajan toiminut vain suihkun lattiana. Kunnon puhtaaksijynssäys ja sen jälkeen hiukan kynttilöitä ja kylpyvaahtoa... Ei lainkaan mahdoton ajatus.





Mitään elämänmuutosta ei siis ole tiedossa, ainoastaan paremmin suunniteltua ajankäyttöä, valmistautumista tulevaan ja tasapainoksi rentoutumista ja nautiskelua. Jospa tällaisilla parannuksilla saisin ajan kulumaan ja murun nopeammin kotiin. Ikävä kun kasvaa kokoajan.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ootko kenties Verkkoakatemian verkkokurssilla? :)

sonja kirjoitti...

Jep oon! Onko kokemuksia? :) en vaan oo saanu opiskelumateriaaleja vielä :/